Suomi on upea maa. Vaaroja, tuntureita, lampia, puroja, jokia, peltoja, soita, harjuja, niittyjä, metsiä ja vaikka mitä. Utsjoen ja Hangon väliin mahtui kaikki Suomen geografiset ulottuvuudet. En ollut koskaan nähnyt niin monimuotoista luontoa. Toivottavasti siitä pidetään huolta ja sitä ennallistetaan. Raha menetti merkityksensä muussa kuin perusasioiden hankkimisessa. Suomalaisten pitäisi herätä viimeistään nyt. Tärkeintä kansallisomaisuutta eli luontoa ja sen asukkaita (eläimiä) ei saa tuhota.
Lyhyesti projektista
Matkan pituus oli noin 1700 kilometriä. Se piti pyöräillä yhdeksässä (9) päivässä. Lähtö Utsjoen Saamen sillalta oli torstaina 30. heinäkuuta klo 9. aamulla. Hankoon piti saapua perjantaina 7. elokuuta noin klo 18-19 aikajänteellä. Jokainen etappi oli analysoitu ja kellotettu niin, että majapaikkaan piti ehtiä viimeistään ennen klo 22. Suunnitelman tämä osuus toimikin kellontarkasti. Saavutin jokaisen majapaikan tavoiteajassa huolimatta siitä, että ennen Kemijärveä ja Kajaania jouduin ajamaan keskellä ukkosmyrskyä.
Allani oli GT-merkkinen maantiepyörä (Kultamussukkapuudeli), jonka alla on 25mm leveät renkaat eli rullaa hyvin tasaisella, mutta soralla ja hiekalla aivan väärässä paikassa. Onneksi matkalla oli soraa ja hiekkaa vain yksi 10 kilometrin osuus.
Lähdin Porista Rovaniemelle junalla, josta jatkoin seuraavana päivänä bussilla Utsjoelle. Koko matka maksoi pyöräpaikkoineen 127 euroa eli hinta oli hyvin huokea. Suosittelen, mutta vain siinä tapauksessa että olet tosissasi, uskot projektiin ja pidät siitä kiinni.
ETAPIT UTSJOELTA HANKOON
ETAPPI 1
Utsjoki-Saariselkä / Etapin pituus: 199km / Elevation: 1,189m / speed: 25 km/h
Aloitus oli aamulla klo 9 Saamen sillalta Utsjoelta. Oli pakko käydä samalla Norjassa, jotta pääsee kehumaan, että ulkomaillakin on tänä vuonna käyty. Satulalaukku alkoi lähes välittömästi heilua, joten teippasin sen satulaputkeen gorillateipillä. Eipä tarvinnut sen jälkeen murehtia laukun vipuliikkeestä.
Ivalosta meikäläisen Utsjoelle kuskannut JBus oli menossa takaisin Ivaloon. Kuski oli juuri ottamassa ohituksen jälkeen asiakasta kyytiin, joten siinä vielä moikattiin kerran. Heti alussa pelkäsin, että fillarille tapahtuu jotain, mutta kilometri kilometriltä huolet väistyivät ja sai kunnolla nauttia ensimmäisen tunturin ylityksestä. Runsaan satasen ajon jälkeen pääsin Neljän tuulen tupaan, jossa tuli hörpättyä kahvit ja mutaistua pullat. Sitä tarvittiin, sillä kaloreita kului melkoisesti.
Inariin asti reitti oli odotetun kaunista, mutta Inarin ja Ivalon välinen osuus olikin jo sitten huikeaa luonnon tykitystä. Korkeiden havumetsäisten kallioiden ja pienten järvien välissä luikerteleva osuus oli henkeäsalpaavan kaunista katseltavaa. Ja mäkiä riitti ihan kummallekin jalalle.
Ivalon jälkeen reitti oli hetken tasaisempaa, mutta noin 189 km:n kohdalla alkoi yli kolmen kilometrin nousu Saariselälle. Tuntui kuin mäki olisi jatkunut taivaaseen asti, sillä mutkan jälkeen mäki vain jatkui ja jatkui. Se tyhjensi tehokkaasti etureidet.
Valmennusasiakkaani Kruunarin Anna oli sattumoisin samaan aikaan Saariselällä, joten sovimme pikaisen tapaamisen Kaunispään näköalapaikalle. Sinne piti vielä polkea pyörällä päivän viimeinen kova nousu. Onneksi porot saattoivat minut ylhäälle asti. Kaunispään näköalapaikalta olikin sitten melkoisen upeat näkymät yli pohjoisen tunturialueen. Taivas oli hetken lähempänä kuin vuosiin. Noihin kuviin oli mukava päättää eka etappi ja lasketella Saariselän turistirysään, jossa minulla oli hotellihuone varattuna. Illan päätteeksi piti vielä käydä Kuukkelin supermarketissa ostamassa seuraavan aamupäivän sapuskat ja vähän iltapalaa.
Kaupassa kävin hauskan keskustelun erään miehen kanssa. Hän kyseli projektistani. Hän oli bongannut minut Inarissa, sen jälkeen Karhunpesäkiven parkkipaikalla valokuvaamassa ja vielä illalla Kaunispään näköalapaikalla. Mies ihmetteli ajovauhtiani ja olisi mielellään seurannut matkaani somesta, mutta en tehnyt juuri päivityksiä kesken matkan. Hän toivotti hyviä kelejä loppumatkalle ja käteltiin siinä vielä juttutuokion lopuksi. Sydäntä lämmittävä lopetus päivälle.
ETAPPI 2
Saariselkä-Kemijärvi / Etapin pituus: 244km / Elevation: 768m / Speed: 25km/h
Tiedossa oli koko projektin pisin etappi, joten aikaisin aamiaiselle ja sitten kunnon venyttelyt, jotta vasemman jalan hermot ja lihas eivät kipeydy. Voltareenia reiden yläosaan, kamat kasaan ja menoksi. Saariselän ja Sodankylän välinen osuus oli koko reissun tylsin. Siinä sai pyörittää ketjuja lähes 120km pikatien vartta. Onneksi liikenne oli kohtalaisen rauhallista, joten siinä sai kuluttaa aikaansa pohtimalla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sodankylän kauppareissun yhteydessä tarkistin Kemijärven sään. Ukkosmyrskyä luvattiin vasta illalla klo 21 jälkeen, joten se piristi. Pääsisin sen alta ehjänä pois ja petiin.
30 kilometriä Sodankylän jälkeen käännyin vihdoin pienemmälle tielle ja kohti Luostoa ja Pyhätunturia. Tuo etappi olikin sitten jo laadukasta menoa. Silmiähivelevän kaunista luontoa, pitkiä nousuja ja laskuja sekä kunnon fillarimatkailun tuntua. Pikatien tylsyys oli nopeasti huuhdottu pois mielestä ja sai vain ihastella maisemia. Luoston ja Pyhätunturin välillä oli matkaa noin 24 kilometriä. Pyhätunturin keskustaan päästessäni käväisin nopeasti kaupassa ostamassa vielä hieman energiaa loppumatkaa varten. Samalla vilkaisin taivaalle ja tunturin takaa alkoi jo nousta synkempiä pilviä. Kello oli vasta noin 18, joten ukkosmyrskyn ei pitänyt vielä olla täällä asti. Siltä seisomalta hyppäsin takaisin pyörän selkään ja lähdin kohti Kemijärvelle vievää valtatietä.
En tiennyt, että olin kammennut itseni ja Mussukan melko korkealle, sillä tunturikylän keskustan jälkeen alkoi ainakin neljän kilometrin alamäkiosuus, jonka aikana ehdin jo miettiä, miltä toiseen suuntaan meno olisi tässä vaiheessa iltaa maistunut. Pilvimassa läheni ja kun vihdoin pääsin Kemijärventien haaraan ja E63-tielle, koko musta taivas oli massana edessä. Nopeasti parkkiin bussipysäkille ja sadevaatteet (takki ja reppusuoja olivat ainoat mukana olevat sadesuojat) niskaan ja vain noin minuutin päästä koko taivas repesi. Vettä tuli niin paljon, että ohi ajavat autot tööttäilivät ja yrittivät luultavasti saada minua johonkin sivuun parkkiin. Mutta Kemijärvelle oli päästävä. Kymmenen uuvuttavan kilometrin jälkeen sade alkoi laantua ja lopun 24 kilometriä pääsin ajamaan ihan tolkullisessa sateessa.
Kemijärven hotellille päästessäni ilta meni lähinnä vaatteita kuivatellessa. Turvauduin jopa hiustenkuivaajaan, jotta sain kriittisimmät kamat edes hieman kuivaksi. Pyörälaukujen vedenpitävyys oli testattu jo kaksi vuotta sitten Ruotsin MSR-tapahtumassa, ja vaihtovaatteet olivat pysyneet kuivina. Tämän jälkeen en enää murehtinut sadetta, sillä säilytyslaukut oli testattu ja jälleen kerran hyviksi havaittu. Sitten päätä petiin ja valmistautumaan kolmanteen etappiin.
ETAPPI 3
Kemijärvi-Taivalkoski / Etapin pituus: 201km / Elevation: 1110m / Speed: 25,2km/h
Edellisen illan ukkosmyrsky oli muuttunut aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Olin muuttanut vielä edellisenä iltana reittiä. Alunperin Taivalkoskelle piti pyöräillä Ranuan kautta, mutta päätinkin mennä Posioon ja siitä Livojärven kautta Taivalkoskelle.
Alku oli katastrofaalinen. Tien päällystystyöt pakottivat minut jopa taluttamaan Mussukkaa, sillä muutamat osuudet olivat täynnä kivimurskaa. Talutin pyörää yhteensä noin 1,5 kilometrin matkan, en yhtäjaksoisesti, mutta kuitenkin. Taluttaessa pyörää mietin aikataulua, joka oli jokaiselle päivälle laadittu sopivan tiukaksi. Ylimääräisille pysähdyksille oli varattu vain noin kaksi tuntia. Muuten piti sotkea koko ajan, jotta ehti seuraavaan yöpaikkaan ennen klo 21, joka oli ehdoton yläraja.
Katkonaista tietyötä oli yhteensä noin yhdeksän (9) kilometriä, jonka jälkeen pääsin sotkemaan toistaiseksi matkan kumpuilevinta tieosuutta. Ulkuniemen kohdalla oli pakko jäädä hetkeksi ihastelemaan järvisuomen uljaita maisemia. Männyt kohosivat harjulla kohti korkeuksia. Niistä oli pakko ottaa muutama kuvakin. Matka jatkui kohti Auttin kyläkartanoa. Päätin pysähtyä kartanolle kahville. Vitriinissä ei ollut mitään suolaista, mutta pyynnöstä vanhempi naishenkilö lupasi tehdä minulle kaurarieskaleipiä suolakurkulla ja kinkunsiivuilla. Tuntui kuin olisin tullut paratiisiin. Tauon jälkeen olikin jo aika jatkaa matkaa kohti Posiota.
Posiossa olin jo muutama vuosi sitten käynytkin, joten Pentikin kotimuseo oli jo nähty. Jätin suosiolla kaikki turistirysät taakse ja jatkoin kohti legendaarista Livojärven pitkää hiekkarantaa. Se oli kyllä vaikuttava. Lapin Rivieraksi kutsuttu hiekkaranta keskellä järvisuomea oli kuin toisesta maailmasta. Paikka oli selvästi suosittu ohikulkijoiden keskuudessa, sillä paikka oli täynnä turisteja. Mutta vielä mukaan mahtui yksi "fillarikommunisti".
Etapin kovimman nousun tarjoili 10 kilometriä Taivalkoskelta oleva Mutkalan nousu, jonka nousukulma oli parhaimmillaan noin 11%. Pienet hapot jalkoihin ennen yöpaikkaa, joka osoittautui vaatimattomaksi mutta perin siistiksi huoneistohotelliksi. Aamiainenkin oli omistajan itsensä väsäämä, mutta riittävä. Siitä kuva seuraavan etapin kohdalla.
ETAPPI 4
Taivalkoski-Kajaani / Etapin pituus: 206km / Elevation: 1499m / Speed: 24,2km/h
Taivalkosken huoneistohotellin mukava naishenkilö oli laittanut itse aamiaispöydän koreaksi. Viimeistään siinä huomasin, että aamiaisella ei tarvitse aina olla makkaraa, papuja tai pekonia. Perussetti puuroa, leipää, kahvia, mehua ja lisukkeita riitti oikein hyvin. Kolme motoristia ja minä käytännössä tyhjennettiin koko aamiaispöytä. Oli pakko tankata, sillä tiedossa oli taas melkoisen setti ylämäkeä ja kilometrejä.
Otin ensimmäiseksi etapiksi Metsäkylän kyläkaupan, joka oli siis Taivalkosken ja Puolangan välillä ainoa paikka, josta sai täydennystä. Kyläkauppa oli vain muutaman tunnin auki, joten en sen varaan laskenut mitään vaan kävin kaupassa heti aamiaisen jälkeen. Itse kyläkauppa oli viehättävä vanha maalaistalo, jota pyöritti pari pakulla paikalle saapunutta vanhempaa miestä. Heti kyläkaupan jälkeen alkoi mäet.
Yli 8% nousulla aloitettiin ja siitä tie jatkui yli vaarojen. Välillä tiukkoja ja välillä vielä tiukempia mäkiä. Olin jo suunnitellut niihin oman tekniikan. Pienimmällä rattaalla satulasta pyöritystä 10kmh:n vauhdilla ja aina väleihin vaihdoin kakkosrattaalle ja siitä putkelle, 10 kampikierrosta ja takaisin satulaan ja ykkösratas päälle. Tällä systeemillä tiukatkin mäet menivät tasaisen tappavasti ylös asti. Mottona oli, että kävellä ei saa. En kävellyt mäkeäkään.
Puolangassa tankkaus- ja energiavarastojen täydennystauko, jonka jälkeen jatkoin matkaa. Tässä kohtaa alaselkä (nelikulmainen lannelihas) alkoi jo huudella hoosiannaa. Oli pakko aina välillä venytellä. Repun paino otti koko selän alueelle. Etappien kilometrit olivatkin melko kovaa selkälihastreeniä.
Puolangan ja Paltamon puolivälissä pysähdyin, sillä edessä oli taas uhkaavan näköistä pilvimassaa. Tarkistin sadetutkan ja se näytti kaksi eri ukkosrintamaa, joista toinen oli jo Paltamon päällä ja toinen taas Puolangan päällä. Jäin ukkosrintamien väliin odottelemaan ja rintamat todellakin jättivät minut kuivaksi. Olin oikeassa paikassa ukkosrintamien lipuessa itään. Tämä piristi mieltä.
Lähellä Kajaania, Kemijärven pohjoispuolella näkyi kuitenkin huomattavasti laajempi sadealue. Lisäsin vauhtia ja ajattelin, että Kajaaniin olisi kiva päästä kuivana. En päässyt. 15 kilometriä ennen Kajaania rankkasade yllätti. Onneksi Kajaanissa on todella hyvä kevyen liikenteen verkosto, joten pääsin turvaan pikatien autoilta ja sain pyöritellä sateessa kohti vaimon veljen kämppää, joka sijaitsi ihan Kajaanin keskustassa. Taas iltapuhteet eli tavaroiden kuivaamista ja sitten pää tyynyyn.
Taivalkosken ja Kajaanin välinen etappi oli fyysisesti raskain, sillä vaarojen ylitykset kerryttivät lähes 1500m pystysuoraa ylämäkeä. Siitäkin selvittiin.
ETAPPI 5
Kajaani-Kuopio / Etapin pituus: 200km / Elevation: 1271m / Speed: 23,4km/h
Kajaanissa otin ensimmäisen kerran käyttöön mukana olevat uima-allastossut. Ne olivat fillarikenkien lisäksi matkan ainoat kengät. Lähdin hakemaan Citymarketista aamupalaa. Kello oli 7.15 ja auringon säteet alkoivat jo hieman lämmittää. Vasta nyt huomasin, että kämppä oli aivan Kajaanin vanhan puukirkon kupeessa. Kirkko oli vaikuttava, sillä se ei ollut tyypillinen suomalainen kirkko vaan arkkitehtuurisesti uusgoottityyliä edustava pitkä kirkko. Erittäin vaikuttava näky.
Aamiaisen jälkeen matka jatkui 870-tietä pitkin kohti Talvivaaran kaivosta. Sen ohitettuani aloin miettimään reitin ensimmäistä ja ainoata noin 10 kilometrin soratiepätkää. Se oli Google Mapsin kartassa, mutta oli kuvattu jo 2019, joten toivoin, että se olisi saanut päällysteen. Ja paskat. Siellä se soretiepätkä odelleen odotti minua ja Mussukkaa. Ensimmäisen kerran osoitin suoranaista inhimillisyyttä Mussukkaa kohtaan silittämällä sitä kuin Don Quijote omaa Rosinanteaan. Tästä pätkästä piti selvitä ilman rengasrikkoa, sillä Rautavaaraan oli matkaa vielä noin 40 kilometriä. Metri metriltä edettiin Mussukan kanssa isoimpia kivimassoja väistellen. Muutamassa kohdassa tie ja hiekka olivat tamppautuneet tiukaksi pohjaksi, mutta kevyttä hiekkaa oli ihan liikaa. Taas muutaman kohdan joutui kävelemään. Matkavauhti oli muutenkin noin 12khm koko soratieosuuden ajan. Vihdoin pitkän suoran päässä siinsi jotain kirkasta. Pysäytin vastaan tulevan Teslan ja kysyin kuskilta, paljonko soratietä vielä oli. Kuulemma vain vajaa kilometri. Eli horisontin kirkas pinta olikin auringossa heijastelevaa asvalttia.
Asvaltin jälkeen matka Rautavaaralle sujui ilman haasteita. Siitä eteenpäin aurinko alkoi jo paistaa niin kuumasti, että aina hiljaisen liikenteen (ja sitä piisasi) salliessa ajoin vasenta ajokaistaa, sillä siten pääsin etenemään puiden varjossa. Ennen Siilinjärveä oli vielä nopea pysähdys Varpaisjärvellä. Paikakunta oli lähellä Lapinlahtea, joten kaikki näkemäni ihmiset olivat joko suurpetojen salametsästäjiä tai sitten tunsivat sellaisen. Tuli olo kuin olisin kansalaisoikeustaistelija Missisippin Ku Klux Klan-alueella.
Siilinjärven kohdalla alkoi ilta jo hämärtää, sillä soratieosuus ja kuumuus olivat vieneet aikaa. Onneksi Siilinjärveltä Kuopioon sain ajaa erittäin hyvässä kunnossa olevaa kevyen liikenteen väylää. Väylä oli yli 24 kilometriä pitkä ja sitä pitkin pääsin suoraan seuraavaan majapaikkaan Hotelli isoValkeiseen, joka oli kuin olisi matkannut aikakoneella 1960-luvun loppupuolelle. Huoneet oli riisuttu kaikesta turhasta, mutta jälleen kerran siellä oli kolme perusasiaa: katto, sänky ja suihku. Huone maksoi 70€ ja aamiainen vitosen ekstraa. Päätä tyynyyn ja ajatukset kohti Hankoa, joka läheni päivä päivältä.
ETAPPI 6
Kuopio-Joutsa / Etapin pituus: 191,5km / Elevation: 1064m / Speed: 24,3km/h
Edessä oli viimeinen noin 200km:n etappi. Se piti hoitaa kunnialla. Siksi aamiaispöydässäkin oltiin jo klo 7. Sen jälkeen jo rutiiniksi muodostuneet venyttelyt, nivusten rasvaus ja kamojen pakkaus + tsekkaus. Kuopiosta oli pitkä matka E63:lle, josta ajoin Suonenjoelle. Siellä piti käydä apteekissa, sillä nivuset alkoivat olla sen verran ruvella, että oli pakko hakea myös iholaastaria. Olin kärsinyt jo päiviä myös närästyksestä, sillä energiapatukat ja geelit vyöryivät voimalla ylös ruokatorvea pitkin. Eli Somacia kehiin ja jopas rauhoittui vatsa.
Itsehoidon jälkeen suuntasin Pieksämäelle. 72-tie oli ilahduttavan hiljainen, kumpuileva ja hyvässä kunnossa. Ei suurempia rokonarpia, joten matka taittui melko hyvällä keskarilla. Pieksämäen vanha kirkko tuli tsekattua, jonka jälkeen pyörä ja mies kohti Kangasniemeä. Maisemat alkoivat toistaa jo itseään. Metsäisen reitin aikana ei tapahtunut mitään erikoista. Pienet maatilat rikkoivat hetkittäin metsäistä maisemaa, mutta vesistöt olivat lähes poikkeuksetta hieman kauempana tiestä. Toki itse reitti oli jälleen kerran täynnä lyhyitä teräviä nousuja, mutta mitään megalomaanista ylämäkirypästä ei tullut vastaan. Silti ylös-alas sahaava tie kerrytti yli 1000 nousumetriä.
Pääsin Joutsaan hyvissä ajoin. Nyt vuorossa oli täysi mysteeri"hotelli". Ja kyllähän se osoittautui koko retken askeettisimmaksi majapaikaksi. Avaimet haettiin kellaripubista ja huone oli taattua yhden tähden perussettiä. Tein pienen kierroksen kylällä ja olihan Joutsan läpi kulkeva pääkatu kirkkomaineen ja harjuineen ihan mukava pikku kunta - hiipuva sellainen. Täällä tuli ensimmäisen kerran olo, että paikalliset olivat jossain määrin sisäsiittoisia. Tuli eräänlainen Syvä joki -fiilis. Tietäjät tietää mistä ilmiöstä puhun. Ilta oli kuitenkin aurinkoinen ja hotellin ympäristö nuhjuinen. Aamupalaakin oli tarjolla. Sen verran epämääräistä settiä oli tarjolla, että tyydyin kahviin ja pariin leipään. Muut kävin ostamassa marketista ennen seuraavan päivän etappia.
ETAPPI 7
Joutsa-Hämeenkoski / Etapin pituus: 157,6km / Elevation: 964m / Speed: 24,2km/h
Suomiseikailun puoliväli oli ylitetty jo Kajaanin kohdalla ja Kuopio-Joutsa etappi oli viimeinen noin 200km:n etappi. Viimeiset kolme etappia olivat jo noin 50km lyhyempiä, joten oli aika ottaa rennommin. Päätin kiertää Pulkkilanharjulle ja Vääksyyn Luhangan ja Sysmän kautta. Luhankaan saakka tie oli hyvässä kunnossa ja aikaa oli sen verran, että pysähdyin Luhangassa, hörppäsin kupin kahvia ja tein pienen kävelykierroksen venesataman ympärille rakentuneessa pikkukylässä. Kaikki ravintolat ja aktiviteetit tuntuivat olevan yhden aukion ympärillä. Ja olihan aukiolle pystytetty tärkeimpien paikkojen etäisyydet eli Sydney, New York, venesatama ym. Hauskaa pikkukylän itseironiaa.
Luhangasta Sysmään tie oli paikkaa paikan päällä, mutta itse reitti sisälsi paljon lyhyitä siltoja, järvimaisemia ja kumpuilevaa maastoa. Pidin etapin tästä osiosta hyvin paljon. Kaunista järvimaisemaa piisasi roppakaupalla.
Sysmä oli minulle yhtä kuin nopea kauppavisiitti. Halusin päästä mahdollisimman pian kuvankauniille Pulkkilanharjulle, eikä tie ja reitti tuottanut pettymystä. Harjun päällä oli kiva pyöritellä paikoin jopa ennätysvauhtia, sivutuulen ja kauniiden maisemien keskellä. Pyörän selästä Pulkkilanharjua ei näe kuten ilmakuvista näkee, mutta sen ainutlaatuisuuden pystyi aistimaan. Lähes koko matkalle oli rakennettu pyörätie, jonka puoli vaihtui sen mukaan, mikä harjualueesta oli suojeltu.
Harjun jälkeen kohti Vääksyn kuuluisaa kanavaa. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Suomen neito lipui Jyväskylän suunnalta asettuen hiljalleen kanava-altaaseen. Koko prosessi oli mielenkiintoista katseltavaa ja alkoi tehdä mieli seilata itsekin jonain päivänä Jyväskylästä Lahteen Suomen neidon kyydissä, järvimaisemia ihastellen.
Lapsuudenystäväni Jannen kanssa oli sovittu, että hän tulee minua vastaan ja mennään heti saunaan Hämeenkoskelle. Vääksystä piti ajaa noin viisi (5) kilometriä pikatietä, mutta kun kaarsin Kurhilan tielle (317), alkoi todella mutkitteleva ja jyrkkiä ylä- ja alamäkiä sisältävä kapeahko maalaistie. Reitti oli kaikkien fillaristien märkä uni, täynnä yllätyksellisyyttä ja upeaa maalaismaisemaa. Nyt oltiin jo isojen maatilojen maailmassa. Janne odotteli minua eräällä bussipysäkillä, josta poljettiin yhdessä heidän kotiinsa.
Siellä odotti sauna, saunaoluet ja uima-allas. Todellista luksusta. Pääsin ensimmäistä kertaa pesemään pyykkiä. Saunan jälkeen syötiin Jannen vaimon Sadun tekemää kanaa ja kreikkalaista salaattia. Täydellistä. Loppuilta meni hervottomien juttujen parissa. Höpötettiin lähes puoleen yöhön saakka. Kerrankin oli varaa mennä hieman myöhemmin petiin, sillä seuraavan päivän etappi oli koko projektin lyhin, vain 125km.
Maukkaan aamupalan ja aamutoimien jälkeen halattiin ja lähdin toiseksi viimeiselle osuudelle, sydän onnesta pakahtuneena. ilta Jannen ja Sadun kanssa oli ollut mitä parhainta aikaa.
ETAPPI 8
Hämeenkoski-karkkila / Etapin pituus: 126km / Elevation: 731m / Speed: 23,3km/h
Hämeenkosken "Torremolinoksesta" matka jatkui kohti Karkkilaa. Ensimmäisen kerran aurinko porotti jo aamulla niin kuumasti, että ajoin pelkällä lyhythihaisella ajopaidalla. Yhdeksän kilometriä joutui taas ajamaan erittäin vilkkaasti liikennöidyn Lahti-Tampere pikatien reunaa, mutta siitä kun kääntyi kohti Janakkalaa, taas aukesi pyöräilijän taivas. Metsät vähenivät saarekkeiksi ja tilaa valtasi yhä enemmän laajalle levittäytyvät pellot ja isot maatilat. Toki tätä kesti vain Topenoon asti, jossa pysähdyin maksikkatilan kesäkahvilassa. Siinä mussutin heti pari munkkia ja ison kupin kahvia, täytin vesipullot ja matka jatkui kohti Mannerheimin metsästysmajaa.
Ihan metsästysmajalle saakka en ajanut, sillä se olisi vaatinut reitiltä poikkeamista. Pikku-Puneliajärven rannalla oleva kelohonkamökki oli jo tuttu aiemmilta reissuilta ja halusin nauttia jälleen tiheäksi sekametsäksi muuttuneen tieosuuden loistavista kiemuroista, runsaista kurveista ja tiukoista ylämäistä. Tuuli oli kovaa, mutta kapean metsätien turvassa säästyin pahimmilta puuskilta ja pyöräilytaivas jatkui ja jatkui.
Pysähdyin seuraavaksi vasta Pilpalassa, Cafe Lättiksessä, joka oli vanhaan lättähattuun rakennettu kahvila. Tämä oli ensisijaisesti motoristikahvila ja kahvilan pihalla kävi koko ajan kova vilske moottoripyörien tullessa ja lähtiessä paikalta. Kahvilan omistaja kysyi reittiäni. Kerroin, että olen menossa Karkkilaan ja tässä vaiheessa kävi selväksi, että Pilpala-Karkkila -tien silta oli remontissa ja jouduin valitsemaan noin kahdeksan (8) kilometriä pidemmän reitin. Se ei tässä vaiheessa enää haitannut, sillä kiertotienkin jälkeen Karkkilaan oli matkaa enää vaivaiset 29 kilometriä.
Karkkilassa suuntasin heti Högforsin ruukin alueella sijaitsevaan Tehtaan hotelliin, jossa minulla oli varattu huone. He olivat omatoimisesti muuttaneet varaukseni kahden hengen huoneeseen, jotta tilaa olisi myös Mussukalle. Astuttuani sisään entisen virkailijakerhon tiloihin rakennettuun ravintolaan salonkeineen oli kuin olisin matkannut ajassa kuohuvalle 1920-luvulle. Edith Piaf soi kaiuttimista ja hetken luulin törmääväni Hercule Poirotiin. Olin sanaton, häkeltynyt ja onneni kukkuloissa. Tuntemani Karkkila oli tähän hetkeen asti ollut yhtä kuin ABC-asema 2-tien varrella. Nyt meno muuttui, sillä illan tavoitteena oli kiertää koko ruukkialue ja käydä tutustumassa Aki Kaurismäen perustamaan Kino Laika - elokuvateatteriin. Matkalla Laikaan tapasin paikallisia kulttuurityyppejä ja nautittiin kosken pauhun edustalle rakennetussa pienessä tallipubissa yhdet huurteiset. Juttua ja yhteisiä tuttavia löytyi heti. Suomi on pieni maa.
Ilta oli mitä upein ja miljöö kuin toiselta vuosisadalta. Ja silti itse tehtaassa oli täysi höyry päällä. Upeat vanhat tehdasrakennukset, kartanot, puutalot ja kaiken keskellä pauhaava koski sai minut ikuiseksi Karkkila-faniksi. Nostalgisen iltakävelyn jälkeen oli hieno mennä huoneeseen, joka olikin jo sitten ihan muuta kuin mihin oli matkan aikana tottunut. Kyseessä oli lähes sviitti edellisiin verrattuna. Silti hillittyä tyyliä, ei mitään pröystäilyä.
ETAPPI 9
Karkkila-Hanko / Etapin pituus: 153km / Elevation: 1059m / Speed: 23,8km/h
Tehtaan hotellin aamupala oli valmiiksi tehty ja laitettu jääkaappiin. Piti vain itse keittää kahvia ja avot: oli täytettyä sämpylää, salamitanko, mysliä, puuroa, mehua, maitoa, omena ja minimuffinssi sekä yksi keitetty kananmuna. Sillä lähti jo liikkeelle.
Kävin vielä ennen lähtöä päärakennuksessa, mutta se oli kiinni. Onneksi törmäsin ulos tupakalle tulleeseen kokkiin ja hän päästi minut keittiön kautta taloon ottamaan valokuvia juhlasalista ja salongista. Upea paikka.
Pakkasin kamat ja talutin fillarin vielä koko ruukkialueen läpi tielle, joka vei minut Pusulaan. Taas oltiin mutkien ja ylämäkien maailmassa, pieniä teitä pitkin pyöräillen. Oli jo Keski-Euroopan tuntua, sillä puusto oli ja monimuotoisempaa sekametsää ja pellot erottavia saarekkeita. Kumpuileva maasto alkoi taas hiljalleen tarjoilla teräviä ja pitkiä mäkiä. Varsinkin Saukkolan ja Fiskarin välinen osuus oli yhtä upeaa tykitystä. Tieosuus oli saanut myös uunituoreen asvaltin, joten se rokonarpinen ja täynnä paikkoja oleva pinta oli kadonnut historian havinaan. Sileä asvaltti innoitti minut kunnon alamäkivetoihin ja välillä huomasin nopeuden nousevan yli 60 khm. Se oli menoa. Harva asia pystyy ohittamaan kokemuksessa kapean kumpuilevan tien, jonka mäet tarjoavat puurtamista ylämäessä ja vauhdin hurmaa alamäessä.
Suomen upein tieosuus alkoi Tenholan jälkeen, kun käännyin Prästkullan kartanolle vievälle tielle. Tenholassa nautitut suklaakakkupalat sekä sivumyötäiseksi muuttunut tuuli nostivat nopeuden jo reippaasti 33khm. Tältä osuudelta oli enää kivenheitto Hangon tielle, joka oli koko matkan raskain. Voi olla, että se johtui yleisestä väsymyksestä tai ihan älyttömästä autoliikenteestä, mutta matka Lappohjan risteykseen tuntui ikuisuudelta. Vihdoin pääsin kääntymään Lappohjan rantatielle ja siihen loppui myös ruuhka. Lopun matkaa sai ajaa rauhassa kohti Hankoa. Vielä koukkaus turistikadun kautta ja olin Satamakadulla. Keto-Tokoin Henri ja Häyrisen Jyrki odottivat minua Hanko Brewing Companyn terassilla. Pienimuotoinen vastaanotto ja sitten se ansaittu huurteinen kitusiin.
Vasta siinä vaiheessa tajusin kuinka pitkän matkan olin itse asiassa polkenut. Noin 1700km. Jokainen satanen oli aina oma projekti, mutta kun lähti liikkeelle, huolet väistyivät ja matka eteni. Suomi tuli nähtyä ensimmäistä kertaa läpileikkauksena, ja vaikka aikaa ei ollut luonnonpuistojen tai nähtävyyksien kokemiseen, itse matka, maisemat ja matkalla tavatut ihmiset olivat jo itsessään upea juttu. Ja niin, en lähtisi toista kertaa, sillä seuraavaksi on luultavasti vuorossa taas uintia: Visavuori- Hämeenlinna ja matkaa noin 40 km. Siinä riittää järjesteltävää.
Kiitokset seuraaville henkilöille: Soile Takala, Antsu Lehtinen, Heikki Limnell, Janne ja Satu Jalonen, vaimoni Saara Jäntti, tyttäreni Inka, Antti Limnell sekä Henri Keto-Tokoi ja Jyrki Häyrinen. Vaikka matka poljettiin yksin, kyseiset henkilöt olivat mukana ajatuksissa koko ajan.
Erityiskiitos Porin PyöräSportin porukalle. He tuunasivat Mussukan siihen kuntoon, että jo hieman vanha kippurasarvinen jaksoi loppuun asti - eikä siltä näytä itse asiassa olevan puhti kadoksissa edelleenkään.
